Читать «Сборник книг на упрощённом финском языке (selkokieli, Finnish)» онлайн - страница 5

Hän ajatteli yhä valokuvakansiota ja omaa kuvaansa siinä. Vain hullu voisi tehdä jotain sellaista. Hän päätti käydä rouva Lambergin luona esittämässä joitakin kysymyksiä.

Hän ajoi autollaan Laventelitielle, jolla Elisabeth Lamberg asui. Talon ympärillä oli hyvin hoidettu puutarha. Hän soitti ovikelloa. Nainen, joka tuli avaamaan, oli hyvin kalpea.

Wallander esitteli itsensä.

— Anteeksi, että häiritsen, hän sanoi. Otan osaa.

— Kiitos, nainen sanoi.

He menivät olohuoneeseen.

— Tiedätkö, kuka on surmannut mieheni? Elisabeth Lamberg kysyi.

Wallander puisteli päätään.

— Meillä ei ole selviä johtolankoja vielä, mutta kyseessä ei ole murto, hän sanoi. Murhaajalla on täytynyt olla oma avain tai miehenne on päästänyt hänet sisään.

— Simon oli aina hyvin varovainen, Elisabeth Lamberg sanoi. Hän ei olisi avannut ovea kenellekään tuntemattomalle, ei ainakaan illalla.

— Ehkä se oli joku, jonka hän tunsi, Wallander sanoi.

— Onko teillä lapsia? hän kysyi sitten.

— Tytär, Matilda. Hän on 24-vuotias.

— Hän ei varmaan asu enää kotona? Wallander sanoi.

Rouva Lamberg istui hiljaa pitkän aikaa ennen kuin vastasi.

— Matilda syntyi vaikeasti vammaisena. Hoidimme häntä kotona neljä vuotta. Sen jälkeen se ei enää ollut mahdollista. Nyt hän asuu vammaisten hoitokodissa. Hän ei selviä yksin, vaan tarvitsee apua kaikessa. Simon ei halunnut pitää häntä kotona. Se oli hänen päätöksensä, ei minun. Teimme hänen päätöksensä mukaan.

Wallander ei tiennyt, mitä hän olisi sanonut. Hän näki Elisabeth Lambergin silmissä tuskaa ja surua.

— Kuka olisi halunnut surmata miehesi ? Wallander kysyi.

— En tiedä, rouva Lamberg vastasi. En oikeastaan tuntenut miestäni. Hän muuttui vieraaksi, kun oli antanut pois tyttäremme. Silloin äkkiä tajusin, että en enää tuntenut häntä.

— Mutta siitä on 20 vuotta! Wallander sanoi. Te olette olleet naimisissa kaikki nämä vuodet.

— Joistakin asioista ei pääse yli, rouva Lamberg sanoi. Hän tuntuu edelleen vieraalta. En tiennyt, millainen hän oli sisimmältään. Asuimme yhdessä. Siinä kaikki.

Wallander mietti ennen kuin jatkoi.

— Sinulla ei siis ole mitään aavistusta siitä, kuka surmasi miehesi tai miksi hänet murhattiin?

— Ei, Elisabeth Lamberg vastasi.

Wallander ajatteli, että oli aika esittää tärkein kysymys.

— Löysimme studiosta valokuvakansion, hän aloitti. Siinä oli tunnettujen miesten valokuvia. Minunkin kuvani oli siellä. Tiedätkö mitään kansiosta?

— En.

— Miehesi oli muuttanut kuvia, Wallander jatkoi.Hän on käyttänyt tuntikausia kuvien muuttamiseen. Sinä et siis tiedä siitäkään mitään?

— En.

Wallander uskoi, että vaimo puhui totta. Tämä ei todellakaan tiennyt paljoakaan miehestään.

Wallander nousi tuolista. Hänellä ei ollut muuta kysyttävää. Elisabeth Lamberg saattoi hänet ulko-ovelle.

— Miehelläni oli paljon salaisuuksia, rouva Lamberg sanoi äkkiä.

Wallander ei sanonut mitään. Hän vain nyökkäsi, istui autoonsa ja ajoi kotiin. Myöhemmin illalla hän muisteli, mitä rouva Lamberg oli sanonut. Mitä tämä oli oikeastaan tarkoittanut sillä, että Simonilla oli paljon salaisuuksia. Aivan kuin studion takahuone olisi vain yksi niistä. Oliko muita salaisuuksia, joita he eivät olleet löytäneet?