Читать «Сборник книг на упрощённом финском языке (selkokieli, Finnish)» онлайн
Автор неизвестен
Henning Mankeli, Johan Werkmäster - Valokuvaajan kuolema
Oli huhtikuu. Oli ilta. Kello oli vähän yli kahdeksan. Simon Lamberg käveli pitkin tyhjiä katuja. Oli melko kylmä. Simon katui, ettei ollut laittanut lämmintä villapaitaa päälle.
Hän oli menossa Pyhän Gertrudin torille. Tori sijaitsi keskellä Ystadin kaupunkia. Siellä oli hänen studionsa.
Simon Lamberg oli valokuvaaja. Hän oli täyttänyt äskettäin 50 vuotta. Hän oli valokuvannut ihmisiä 25 vuotta. Hän teki työtä päivällä, mutta kaksi kertaa viikossa hän tuli studiolleen myös illalla.
Ne olivat parhaita hetkiä hänen elämässään. Illat, jolloin hän oli yksin valokuviensa parissa studion takahuoneessa. Simon Lamberg oli perillä.
Hän avasi oven ja astui sisään.
Studiossa oli pimeää.
Hän ei sytyttänyt valoja.
Hän käveli studion läpi takahuoneeseen, jossa hän kehitti valokuvat.
Hän astui takahuoneeseen, sulki oven ja sytytti valon. Hän ripusti takkinsa naulakkoon ja avasi radion.
Sieltä tuli klassista musiikkia.
Sitten hän laittoi vettä kahvinkeittimeen ja otti kupin.
Hän viihtyi tässä huoneessa.
Se oli täysin hänen omansa, pyhä huone. Tänne hän ei päästänyt ketään muita kuin siivoojan.
Täällä hän oli yksin, herra talossa.
Simon Lambergilla oli harrastus.
Hänellä oli valokuvakansio, jossa oli tunnettujen henkilöiden kuvia.
Ne eivät kuitenkaan olleet tavallisia henkilökuvia.
Hän oli muuttanut kuvat niin, että henkilöt näyttivät niissä pieniltä, rumilta ja inhottavilta.
Tänä iltana hän aikoi tehdä samanlaisen kuvan pääministeristä.
Hän oli leikannut Ruotsin pääministerin kuvan sanomalehdestä ja suurentanut sen.
Hän asetti kuvan eteensä pöydälle.
Mistä hän aloittaisi? Hän päätti aloittaa silmistä. Hän tekisi niistä pienet ja vinot. Sitten hän leikkaisi pois suun tai ehkä neuloisi sen kiinni. Poliitikot puhuivat liikaa.
Hän työskenteli kuvan kimpussa useita tunteja. Hän muutti pääministerin kasvot kynän, veitsen ja pensselin avulla. Tärkein oli kuitenkin jäljellä. Hän pienentäisi kuvan. Laitteidensa avulla hän teki kuvasta yhä pienemmän ja pienemmän.
Kello oli melkein puoli kaksitoista, kun hän oli valmis. Pääministerin kasvot olivat nyt passikuvan kokoiset. Hän liimasi kuvan albumiinsa.
Hän nousi, sulki radion ja sammutti valon. Oli aika lähteä kotiin. Äkkiä hän tunsi, että jotain oli vialla. Hän luuli kuulleensa ääniä studion puolelta.
Oliko joku murtautunut studioon? Hän seisoi hiljaa ja kuunteli, mutta ei kuullut enää mitään.
Kuvittelin vain, Simon Lamberg ajatteli.
Hän avasi oven ja astui takahuoneesta pimeään studioon.
Sen jälkeen kaikki tapahtui hyvin nopeasti.
Hän näki varjon edessään.
Hän yritti paeta, lähteä juoksemaan, mutta ehti ottaa vain pari askelta.
Jokin osui häntä kovalla voimalla päähän.
Tuntui, kuin koko maailma olisi räjähtänyt hänen silmissään.
Simon Lamberg oli kuollut, ennen kuin hänen ruumiinsa ehti kaatua lattiaan asti.
Kello oli 17 minuuttia vaille kaksitoista.
Oli melkein keskiyö.
Viisi tuntia myöhemmin studiolle saapui siivooja Hilda Andersson. Hän avasi oven avaimella ja astui sisään.
